Vaalisauna

On taas kulunut vuosi ja on aika valita Metal Club Mökälle uusi hallitus. Järjestämme vuosittaisen vaalikokouksen perjantaina 24.11. Kokous pidetään Gorsussa (Jämeräntaival 5), sisälle pääsee 18.00 ja kokous aloitetaan 18.15.

 

Miksi tulla kokoukseen?

  1. Jos tulet saat kaljaa
  2. Sinulla on mahdollisuus asettua ehdolle hallitukseen ja vaikuttaa sen kokoonpanoon. (vain AYY:n jäsenillä on vaalikokouksessa äänioikeus) Lisäksi voit halutessasi hakeutua kokouksessa muuksi (myös hallituksen ulkopuoliseksi) nimetyksi toimihenkilöksi.
  3. Sinulla on myös mahdollisuus tutustua kerhon byrokratiaan vaikkei hallituspaikka vielä innosta, jos on pientä kiinnostusta kerhotoiminnan pyörittämiseen tulevaisuudessa.

 

Mitä hallitus tekee?

Hallitus järjestää kaiken Mökän toiminnan ja ylläpitää Otaniemen teekkarikulttuuria. Hallitus suunnittelee, järjestää ja päättää kaikista kerhon tapahtumista. Hallitus pitää huolen että Otaniemessä raikaa metalli ja ihmisiä tulee jatkossakin valittamaan ettei kuule kevyen musiikin live-esiintyjiä kun Mökän rastilla raikaa black metal. Hallitus pitää huolen että madness shall be never stopped ja että kohta ollaan taas vetämässä.

 

Mitä hallituksen puheenjohtaja tekee?

Puheenjohtaja kutsuu koolle hallituksen ja kerhon kokoukset ja johtaa niissä keskustelua. Lisäksi puheenjohtajan tehtävä on olla kerhon kasvot ja edustaa kerhoa ensisijaisesti omissa ja muiden tapahtumissa. Puheenjohtajan on oltava AYY:n jäsen.

 

Mitä sihteeri tekee?

Hallituksen sihteeri pitää kirjaa hallituksen kokouksista ja pitää huolta pöytäkirjojen arkistoimisesta.

 

Mitä rahastonhoitaja tekee?

Rahastonhoitaja pitää huolta kerhon pankkitilistä ja muodostaa siitä vuosikokouksessa tiliotteen. Rahastonhoitaja pitää hallituksen ajantasalla rahatilanteesta rahoja koskevia päätöksiä tehdessä.

 

TLDR: Tule kokoukseen, saat kaljaa.